Vietimme ystävien kanssa pienimuotoista rakkausjuhlaa. Joulun hiipiessä sain tehdä kattauksen talvisella somistuksella. (Täällä ollaan aivan sekaisin taas jouluilosta! :D)

Herkkupöydästä löytyy Sokerileipuri Suomisen macaronseja passiontäytteellä, kahdensuklaan juustokakku ja popcorneja. Kukka-asetelma on koottu Prisman kukkatarjonnasta. 

Parhaat ideat tulee aina in the making, ja näin kävi kyllä kakunkin kanssa. Tarkoitus oli säästää pienempi kakku isänpäivälle, mutta sitten tuli ajatus kakuista päällekkäin ja avot! Nehän näyttivät hauskalle kerrostettuna. Kakun hiutalekoristeet on tehty pursottamalla pikeeriä. Täytyy vielä sanoa, että rakastan suuresti juustokakkuja. Mutta kuten näistäkin kuvista huomaa, en todellakaan ole hyvä niitä itse taikomaan! :D (hävettävän sottuinen lopputulos, mutta onneksi maistui ystäville! :D)






Facebookissa ja instassa olenkin tästä jo iloinnut, mutta tottakai haluan jakaa uutisen myös tänne blogin puolelle. 

Juhlahuuma on  päässyt ehdolle vuoden hääyritykseksi Love Me Do - häätapahtuman äänestyksessä. Juhlahuuma on mukana hää- ja juhlasuunnittelu kategoriassa. Ilo oli kyllä ylimmillään tämän uutisen saatua! Suuri rakkaus juhliin on muuttunut konkreettisemmaksi tekemiseksi, työksi ja olo on hurjan kiitollinen ja super iloinen. Unelmille pitää antaa ne siivet. 

Jos haluatte antaa tukenne minulle tai upeille kanssa kisaajille, voitte tehdä sen täällä:
Love Me Do, Hää & juhlasuunnittelu.

Lisää ihanasta häätapahtumasta löydät heidän omilta sivuiltaan: lovemedo.fi





Kaunista ja rakkauden täyteistä Isänpäivää!! ♥ ♥ 

♥ Jenni





10 kommenttia:

  1. Siis wau! Onnea ehdokkuudesta ja toivon sydämestäni että voitat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, kiitos! :) Pelkkä ehdolla olo on jo niin hienoa!! ♥

      Poista
  2. Miten upea kattaus ja herkut! <3 Tsemppiä äänestykseen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni ♥ Ihanaa kun voi jo vähän fiilistellä talvea :)

      Poista
  3. Aivan upea kattaus, siis niin namu <3 <3

    Tuki annettu ja täältä tsemppiä kisaan <3

    VastaaPoista
  4. Ihana kattaus! Kerroskakku on tosi kaunis:P Kävin äänestämässä sinua♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Viivi, kiitos :D:D:D ♥ ♥ Ja ehkä joku päivä vielä juustokakkukin luonnistuu edes lähelle perfect :D

      Poista
  5. Ehdottomasti ääni sinulel. Aivan ihana kattaus. Talvinen kauniilla tavalla :) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana kun voi jo talvea ja jouluakin fiilistellä ♥ ♥ :) Ja kiitos myös tuesta ♥ ♥

      Poista

Viestisi ilahduttaa minua ❤