Yhtenä osana häiden somistusta toteutin baarin. Juomat baariin ovat hääparin hankkimia ja liinojen upean laiton hoiti Bastion Catering. Näyttävään baaripöytään reunaliina on kyllä ehdoton lisä. Kattaus on tehty Juhlahuuman vuokratuotteilla.

Myös baaria aloitettiin suunnittelemaan ajoissa hääparin kanssa. Ideana heitin, että hääpari voisi itse suunnitella omat boolinsa, näin kummankin lempibooli pääsisi maistettavaksi. Tästä ideasta innostui erityisesti sulhanen. Lisäksi tarjolla oli myös alkoholiton boolivaihtoehto. 

Baarista löytyi boolien lisäksi puna- ja valkoviiniä, Sol-olutta sekä lajitelma siidereitä ja tölkkiolutta. Myös jäävesi oli osana juomatarjoilua. 

Makeana lisukkeena löytyi Mariannemakeisia ja Fazerin sinistä suklaata. 

♥ ♥ 

Baaripöytä oli rajattu aikuisille, lapsille oli laitettu tilan toiselle puolelle oma pöytä, josta löytyi myös juomatarjoilu heille. 




 


Tenalji von Fersenin tila on siitäkin unelma baaripöydän laitolle, koska tilasta löytyy oma jääpalakone. Juomat pysyvät viileinä hienosti kun jääpaloja voi täydentää tarpeen mukaan.  

Ikkunalaudoilla oli koristeena laakeat sylinterimaljakot, joissa kellui kynttilöitä ja neilikoita. Bar kirjaimet askartelin itse konepahvista. 



Tulossa vielä - Lastenpöytä/PhotoBooth


Ihanaa torstaipäivää! :) 


♥ Jenni

6 kommenttia:

  1. Täällä yksi sanaton :) jälleen ihan mieletöntä ideointia :) tuo molempien lemppari booli on muuten ihan nappi idea <3 voi tuota miljöötä myös <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Seija ♥ Näin jälkeenpäinkin fiilisteltynä tuo miljöö on vaan niin super kaunis ♥ ♥

      Poista
  2. Näyttää niiiiiiin upealta! Ja onpa hauska tuo booli-idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos ♥ Omat boolit oli kyllä kiva lisä :)

      Poista
  3. Ihanalta näyttää kattaus tuota tiiliseinää vasten. Hieno kontrasti. Jälleen upea toteutus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin niin tykkään juuri tuosta seinän rosoisuudesta ja yhdistettynä kauniita asioita. Ihana kontrasti kuten sanoit :) Kiitos Marianne ♥ ♥

      Poista

Viestisi ilahduttaa minua ❤