Sain ihanasta Heinässä heiluvassa - blogin Lauralta haasteen. Kiitos  Kuten jo Lauralle kirjoittelinkin, että jaiks mä niin viimeisenä oon sisustusbloggaaja, koska en todellakaan ole siisteimmästä päästä, avomieheni sentään yrittää olla. :D

Haasteen säännöt ovat seuraavanlaiset:

1. Kerro pari asiaa itsestäsi tai päiväsi kuulumisista. Liitä myös kuva.
2. Vastaa haastajan kysymyksiin, jos se tuntuu sinusta mukavalta.
3. Voit muuttaa haasteen sisältöä mieleiseksi.
4. Keksi haluamasi määrä kysymyksiä.
5. Haasta haluamasi määrä blogeja mukaan.



Olen juuri kotiutunut muutama tunti sitten yövuorosta ja pienen aamulenkin & saunan jälkeen pujahdan sänkyyn päiväunille. Ennen ajattelin, että aamusaunat ovat mummoilua, mutta olin niin väärässä. Aamusauna on parhautta, kiireetöntä rentoutumista  Päiväni koostuu siis nukkumisesta ja illalla toivottavasti saadaan matka tammikuulle varattua. Syntymäpäivälahjaksi mieheltä saatu matkalahjakortti pääsee käyttöön, jeij!!! :) 

Olen pari kuukautta yli kolmenkymmenen, ja perheeseeni kuuluu ihanat kisumme ja avomieheni. Aloitin kaksi kuukautta sitten elämäntapamuutoksen (tämä ei ole sama jota ennen hoin joka maanantai ystävilleni ;) ja jos ennen sanoin olevani innokas cakepopsien tekijä, nyt voin kertoa olevani innokas muuntamaan kaikkia lempireseptejäni uuteen ruokavaliooni sopiviksi. Mutta suurin intohimoni ovat juhlat, rakastan kaikkea niihin liittyvää, ja siksi tämä blogikin sai alkunsa. Kiitos ystävien kannustuksen. ;) Olen aina touhunnut juhlia ja pieniä arjen piristyksiä, kotiin ja ystäville, nyt on ihanaa voida kerätä niitä yhtiin "kansiin" tänne. 


1. Mikä on suosikkiesineesi sisustuksessasi?
Mummon entisöidyt nojatuolit ja mummon&äidin vanha valokuvakehys. Ne pelastaisin palavasta talosta. Ja tottakai kartellin stonen!! Timantti "rumpuni" ;) 



2. Minkälaiseksi kuvailisit sisustustyyliäsi?
Sävyiltään nykyään, musta, valko, harmaa pienillä piristyksillä. Ja tästä syytän miestäni, pääosin, koska ennen sisustukseni oli räväkkää ja värikästä. Tai ehkä se on myönnettävä, että se kuuluisa ikäkin on tehnyt muutosta. ;) Meidän kotimme koostuu, uudesta ja vanhasta, ostetusta ja itse tehdystä, ja tietty blingbligistä. ;) 



3. Onko teillä lemmikkejä ja jos on, niin mitä?
Meillä on kaksi "pientä" kisua, 7 kk poika ja 5 kk tyttö. Vince & Talisa. Rakkaudet 



4. Onko sisustus sinulle pelkkä harrastus, vai työskenteletkö alalla?
Tykkään sisustamisesta, mutta olen ehkä surkein vaihtelemaan ja muuttamaan sitä, vaihtelunhaluni ei yllä edes verhoihin! ;D Rakastan sisustusblogeja ja fiilistelyä, että voi kun meilläkin olisi kaunista, valoisaa ja SIISTIÄ! ;D 

5. Oletko jouluihminen?
Oi, olen, todella olen!! Rakastan joulua, ihan kaikkea mitä se pitää sisällään, paitsi laatikoita ;) ja luumujuttuja... ;D 

6. Suosikkielokuvasi?
Komediat ja kauhu. En kyllä mitenkään osaa sanoa yhtä. Tärkeintä että saa nauraa tai jännittää! :)

7. Ihanin blogi tuore blogi?
Oi on niin monta superihanaa blogia, mutta että tuore.. tuoreempi kun mun? ;D Mä rakastan tehdä löytöjä ja saada inspiksiä, sellainen tuore uusi löytö olisi huippu! :)


Voisin haastaa muutaman blogin mukaan! :)

Annikan / Karkkipurkki
Viivin / Valkoinen soihtu
Villi varpusen

Mennään samoilla kysymyksillä:
1. Mikä on suosikkiesineesi sisustuksessasi?
2. Minkälaiseksi kuvailisit sisustustyyliäsi?
3. Onko teillä lemmikkejä ja jos on, niin mitä?
4. Onko sisustus sinulle pelkkä harrastus, vai työskenteletkö alalla?
5. Oletko jouluihminen?
6. Suosikkielokuvasi?
7. Ihanin blogi tuore blogi?

Kepeää keskiviikkoa!!! ♥ 

Bloggeri aloitti sitten kettuilun ihan viime metrillä. Ja allekirjoitusta ei saa mitenkään päin onnistumaan. Noh, pikkujuttuja. 
♥ Jenni

18 kommenttia:

  1. Voi apua nuo teidän kissat on suloiset!! <3 Ihan mahtavia ilmeitä, awwwww <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat, hassuja ♥ Tuoneet kyllä säpinää meidän kotiin :) ja varsinaisia linssiludeja ovat, poika tulee heti luokse kun näkee kameran, ja aloittaa poseerauksen, ja tyttö seuraa ;D

      Poista
  2. Kiva lukea vastauksiasi, ja hauskat kisulit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikku höpsöjä ♥ Ihanaa iltaa :)

      Poista
  3. Olipas kiva lukea lisää henkilöstä Juhlahuuman takana :) ihanat kisut <3

    VastaaPoista
  4. Siis voi mitkä suloisuus pakkaukset nuo kisut on! <3 <3 Nimim. meillä myös kaksi rakkaus pakkausta :-) Aivan huippu tyypit vilahteli kuvissa! :-) Olipa kiva postaus! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kisut ovat parhautta, ne todella nappaa sydämet ♥ Oon teidänkin ihanuuksia ihastellu :) Kisukuvat kyllä aina piristää, ainakin mua :)

      Poista
  5. Olipas kivalla tavalla erilainen, mutta silti niin juhlava postaus. :D Kauniita kuvia jälleen kerran. Toi on ehkä paras, missä kissa nuolasee tota ehkäpä vilttiä. :) hihih

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :D Talisa on niin kova aina pesemään kaikkia ja kaikkea ;) On isän tyttö ja pesee iskän parran joka ilta nukkumaan mennessäkin ;D

      Poista
  6. Kiitos Jenni haasteesta♥ Nappailen ehdottomasti mukaani! Voi ei, miten suloisia nuo teidän kissat on♥♥♥ Mä ottaisin varmaan meillekin kissan, ellei mies olisi niille allerginen:/ Niin, ja aamusauna♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin mies ollut lapsena allerginen ja jännitin kyllä kovasti hänen allergiatestiään ennen kissojen tuloa, ja kotiin tullessa näytti paukamaista käsivarttaan ja kertoi ettei nyt taida onnistua...Ja ketale huijasi!!!! Kiva kun nappaat haasteen mukaan! :) Aamusaunat on niiin sitä jotain ♥

      Poista
  7. Oletkin näköjään juuri vastannut haasteeseen, mutta löydettyäni blogisi minäkin haluaisin heittää sinulle haasteen! Se on napattavissa blogissani: :)

    http://kotivalossa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana! :) Kiitos, kurkin heti katsomaan millainen haaste odottaa! :) Ja kiva kun löysit tänne!! ♥

      Poista
  8. Voi vitsi miten IHANAT valokuvat!!! En malta oottaa et tuut meillekin kuvaamaan <3 Ei mitään uutta asiaa mulle, mutta ihanaa et pääsit kertomaan itsestäsi muille! :) Niin rakas, mahtava persoona kuin olet ja niin Jennimäiset vastaukset <3 Hihii!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitoitkin pahan, täytyy siis ens kertaan laittaa jotain totaalisen uutta!! ;) :D Ja odotan kyllä niin että pääsen kuvailemaan kun pikkuinen putkahtaa maailmaan, oih ihanuus!! ♥ Puss ♥ ♥

      Poista
  9. Aivan ihanat kuvat ja ihania juttuja <3 <3 Sulla on aina takataskussa jotain ja sulla on myös ihana tapa kirjoittaa!!

    Kaunis kiitos mieltsistä blogista !! Olet tärkeä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos, mä ihan häkellyn!!! ♥ Sinäkin olet rakkaus!! ♥

      Poista

Viestisi ilahduttaa minua ❤