Nyt on vuodenvaihde juhlittu! Ja voi ilolla aloittaa aivan uuden vuoden. Jotenkin näissä vuodenvaihteissa on taikaa, ja ainakin itselle tämä on ollut erityisen merkityksellinen. Vaikka Nissani ei keskiyöllä muuttunutkaan Jaguaariksi, eikä työläinen linnanneidoksi, niin kuitenkin uusi vuosi antaa sysäyksen uuteen alkuun ja toiveen uudesta paremmasta vuodesta. 

Vietimme iltaa kolmen ystäväpariskunnan kanssa, joten yritin tarjoiluissa ottaa kaikkia huomioon. Uudenvuodenillan kattaus oli hyvin juustoinen.

Juustopöytä:
* Brie
* Luomu Brie
* Gouda
* Sinihomejuusto
* Chilijuusto
* Valkosipulijuusto
* Ruohosipulituorejuusto
* Valkosipulituorejuusto, joka oli aivan huikea ja pienemmältä tuottajalta. Ikäväkseni pakkaus kuitenkin ajautui roskiin, enkä ollut ottanut edes nimeä muistiini. Nopealla googletuksella en löytänyt tuotetta, mutta toivottavasti vielä jostain pompsahtaa vastaan.

* Pepperonia
* Parmankinkkua
* Patonkia ja erilaisia suolakeksejä myös gluteenittomana
* Viinirypäleitä, viikunoita ja tyrnihilloa

* Puolukkarahkajuustokakku ja marenkeja (gluteeniton)
* Mascarponeuunijuustokakku, mustikkasydämellä
* Sitruunavaahtokarkkeja
* Kuohuvaa

Olin illalle suunnittellut uuden vuoden lupausten kirjaamista ja tehtäväkortteja, mutta kaikki jäivät, kun menoa ja meininkiä oli aivan itsestään. Mies oli myös varannut uudenvuoden ruokaisan tavan mukaan nakkeja ja perunasalaattia, mutta nehän unohtuivat vallan jääkaapin hyllyille myös. ;)

Jouluna kuumeiltiin oikein kunnolla, joten oli ihana saada tätä juhlakautta sitten fiilistellä uuden vuoden kautta. :)


Upeaa uutta vuotta ja ihanaa sunnuntai päivää!! 

♥ Jenni

14 kommenttia:

  1. Ihania ja herkullisia kuvia! Ihanaa tätä vuotta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Ja aivan ihanaa tätä vuotta sullekin!! :)

      Poista
  2. Oi mitkä hurmaavat vuodenvaihde kemut <3 nuissa juhlissa olisi ilokseen :) saat niin houkuttelevia näistä kuvista <3

    Ihanaa alkanutta vuotta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harkitut kuvakulmat ;) Kiitos ihana ♥ Ja todellakin upeaa alkanutta vuotta Seija!! ♥

      Poista
  3. Upeat herkut uuden vuoden juhlissanne, nam! Ja kauniisti olet laittanut esille kaiken. <3
    Mukavaa sunnuntaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni ♥ ♥ Uutta vuotta on niin kiva juhlia! :) Ihanaa viikkoa! :)

      Poista
  4. Kyllä on taas niin kauniita juttuja!! Ihania juustoja, rakastan niitä ihan hulluna!! Ihanaa alkavaa vuotta sinulle Jenni! P.s. tuon kakun koristelu on ihana, runsas mutta luonnollinen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiiiitos ♥ Mä vasta opettelen juustojen ja niiden lisukkeiden kanssa, siksi pöydästä löytykin reilusti tuorejuustoja ja juustokakkuja! :D ;) Ja kiitos, kakku oli tosiaan anopin leipoma, itse vaan nopeasti laitoin marengit ja puolukat päälle :) Ihanaa tätä vuotta Katri ♥

      Poista
  5. Anonyymi4/1/15

    Neiti oli taas luonut niin ihanat herkut ettei mitään rajaa! NAMS!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks!! ♥ Mun jouluähky oli uutena vuotena ;) :D

      Poista
  6. Todella ihanan ja herkullisen kuuloinen menu, nams! :P Kivaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiitos Heli ♥ Juu nuo juustot kyllä hyppäsivät nyt minunkin makuhermoihin :D :)

      Poista
  7. Vau miten ihanat herkut. Pirteä keltainen antaa kivan värin kattaukseen. Puolukka-marenki-rahkakakku kuulosti mielenkiintoiselta. Kivaa päivää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Jotenkin kaipasin nyt vuoden starttaukseen pirteyttä ja energiaa :) Anopin kakut ovat aina vallan herkullisia ja on ihanaa kun hän uskaltaa aina kokeilla rohkeasti soveltaen. :)

      Poista

Viestisi ilahduttaa minua ❤