Vietimme eilen dominikaanista iltaa ystäviemme kanssa. Aloimme tammikuun matkallamme miettimään miten kiva olisi järjestää dominikaaninen ilta ystäville rommia ja sikareita maistellen. Teimme jo joitakin hankintoja iltaa varten matkalta. Matkalta tarttui siis mukaan: Brugalin rommia (parasta!) ja rommitehtaalla käydessä ostin myös Brugalin muovisia mukeja 10 kappaletta juhliin. Mies osti tarjottavaksi erilaisia sikareita, vaikkei itse sikari miehiä niin olekaan. Juhliin ostimme myös rommikakun, luomu suklaapalloja (kahvi, guava ja ananas) sekä tikkareita kansallishedelmä Guanábanan ja banaanin mauissa. Lisäksi ostin Dominikaanisen lipun ja nuo huivit olivat meillä mönkijäsafaarilla.

Muita tarjottavia mietimme rantalounaan hengessä: friteerattuakanaa, ranskalaisia/nachoja, salaattia, friteerattua banaania ja hedelmiä. Jälkiruuaksi tarjolla oli rommikakkua ja tein bananamama juomasta rahkaisen version. Palan painikkeeksi juomina toimi pinacolada booli, bananamama drinkit ja tietysti cuba&santolibre (rommi/spritecola).

Bananamama drinkin ohjeen löydät aiemmasta jutusta täältä. Ja ihanien kanapalojen sekä friteerattujen banaanien ohjeen löydät Makuja kotoa blogin ihanilta sivuilta.



Halusin ruokailupöydän jättää tarjottavilta tyhjäksi, jotta sen ympärillä saisi rauhoittua vain syömään ja jutustelemaan. Pöytää koristi tekemäni pienet ruusuasetelmat ja skumppalasitorni. Jota emme kuitenkaan korkanneet, tornin toimivuus menee kokeiluun myöhemmin ulkosalla. ;D Kukkien suhteen ajattelin toimivani fiksusti ja ostin ruusukimput hyvissä ajoin kotiin avautumaan, mutta kuinka kävikään? No toinen valkoinen kimppu ei avautunut juuri olleenkaan, ja tuo kuvassa kauimmainen asetelma on surkean näköinen, kiireessä en kuitenkaan napannut kuvaa, mutta huhhuh. Mikä siis oli päivän opetus - älä ennakoi kukkien kanssa! ;D 


Bananamama rahkapikarit

Rasiallinen tuoreita mansikoita
Banaanilikööriä
+
500g Rahkaa
1,5 dl Kermavaahtoa
1 dl Kookoskermaa
0,25 dl Rommia
4 rkl Grenadinea (alkosta)

Tein rahkan aika rennoin ottein, ja maistelin makua tehdessä. Joten määrät ovat siksi vain viitteellisiä.
Ensiksi viipaloi mansikat ja lisää banaanilikööri niiden ylitse, anna maustua muutama tunti.
Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää rahka ja kookoskerma sekaan. Lisää vielä rommi ja grenadine.
Lusikoi liköörissä maustuneet mansikat pikarin pohjalle, pursota rahka päälle.
Herkuttele raikkaasti Dominikaanisin vivahtein. ;)



Rommikakun ostimme matkalta, ja paketin avattua sieltä paljastui ihanan mehevä suklainen kuivakakku. Kuorrutin kakun suklaalevite/kerma seoksella. Koristelin dominikaanisesta tuotujen luomu karkkien avulla, tosin nuo banaanisuklaat ovat suomen marketista. ;)



En malttanut lopettaa hedelmien kuvaamista, niin herkullista!!! ♥ Dominikaanisessa päivittäistä herkkua olivat vesimeloni, ananas, papaija ja passionhedelmät.

Meidän pääsiäinen sai vallan erilaisen aloituksen, mutta onneksi saamme tänä vuonna nauttia pääsiäistarjoiluista anopinhelmoissa. 

Aurinkoista lauantaita!!! 

♥ Jenni

28 kommenttia:

  1. Ihanat kattaukset. Näyttää taas tosi hyvälle ja hyvin tulee esiin teema. Teillä on ollut ikimuistoinen matka ja tuo on niin ihanaa, miten jaatte kokemuksianne ystävienne kesken. Ja kivaa että myös me saamme lukea siitä myös täällä <3 Nuo hedelmät on juuri niin ihania kuin miltä näyttävätkin kuvassa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkalta on niin vaikea tuoda tuliaisia, mutta tämä oli kyllä kiva tapa saada ystävät yhteen ja päästä yhdessä fiilistelemään reissumme valloittavaa maata. ♥ Ja noi hedelmät ♥ ah ♥

      Poista
  2. Voi hyvä hienous mitkä hipat! :-) <3 Aivan mielettömät kaikkia yksityiskohtia myöden! :-) Ihan mielettömät! <3 Varmasti oli niin onnistunut ja ihana ilta ja muistorikas! <3 Kuinka hyvälle tuulelle tämä tekikään! :-)

    Ihanaa pääsiäisen jatkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Seija <3 oli kyllä ihana ilta ystävien täyttämänä <3 ihanaa pääsiäisen jatkoa sinullekin <3

      Poista
  3. Aaah mitkä bileet. Wow. Oot kyllä niin uskomaton järkkäämään näitä ja kuinka taitava oletkaan <3.

    VastaaPoista
  4. Upea herkkupöytä. Friteeraamista tulee kokeiltua aivan liian harvoin, vaikka herkut ovat todella hyviä. Se tuntuu aluksi työläältä, mutta lopputulos on vaivan arvoinen. Kivoja yksityiskohtia olet miettinyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu aluksi ne tuntuvatkin työläiltä ja ensimmäistä kertaa näihin dommari parteihin kokeilinkaan, ja täytyy sanoo että ensimmäisellä kerralla ne nuo banaanitkin onnistuivat paremmin, mutta oppia ikä kaikki :D Kiitos Marianne ❤

      Poista
  5. Vai mitä olet taas loihtinut!!! niin loistavan näköistä <3 <3. Aivan mahtavan näköisiä juttuja!!!!

    Ihanaa pääsiäistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤ ❤ Ihanaa toistapääsiäispäivää! ❤

      Poista
  6. Siis VAU!!! Aivan mahtavannäköistä! Sä oot kyllä melkoinen juhlasuunnittelija ja -toteuttaja♥♥♥

    VastaaPoista
  7. Aivan valtavan ihanan näköistä, jälleen kerran!

    VastaaPoista
  8. Ei ole totta, miten upea pöytä ja tarjoilut! Ideasi ovat kyllä omaa luokkaansa! <3
    Ihanaa pääsiäisen jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiiitos ❤ Ihanasti sanottu ❤ Ihanaa maanantaita! :)

      Poista
  9. Ei voi kuin hämmästellä huippujen ideoidesi määrää! Aivan todella mahtavat pirskeet! Kaikki niin viimeisen päälle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Iina ❤ Näitä on niin ihana järkkäillä :)

      Poista
  10. Sanattomaksi vetää. Joku on ollut jälleen vauhdissa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahah :D Joko pelottaa??!! ;D ❤ Kiitos muru ❤

      Poista
  11. Onpas kerrassaan herkulliset juhlat näyttänyt olevan! Nam ja vau!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤ Ja ihme kyllä rommiakin vielä jäi säästöön! :D :D

      Poista
  12. Voi apua kuinka ihanat juhlat olet jälleen kerran järjestänyt!! <3 Sä olet niin kekseliäs ja taitava! Niin ihania yksityiskohtia, kuvia vois katsella uudestaan ja yhä uudestaan. Ruusut on asteltu niin kauniisti maljakkoon, nappasin idean talteen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli, aivan ihana kommentti ♥ ♥ Mä kyllä ihastuin ikihyviksi noihin neliö vaaseihin, niihin sai kukat kyllä niin kauniisti ja helposti laitettua :)

      Poista
  13. Rahkapikari on muuten idea, jonka otan joskus varmasti käyttöön! Muutenkin taas kerran niin hienot järjestelyt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Juu tuli hetken mielijohteesta, kun en halunnut kakkuja ja liikaa makeata ympätä pöytään. Niin rahka hieman twisteillä olikin kivan piristävä lisä. :) Kiva jos idealla on käyttöä! :) ♥

      Poista
  14. Kiitos TÄYDELLISISTÄ juhlista! Kaikki oli niin mahtavaa :) Ruoka oli taivaallista ja koristelut huikeat. Olet alasi huippu! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Kiiiitos ♥ Sä olet huippu!! ♥ ;)

      Poista

Viestisi ilahduttaa minua ❤