Halusin yllättää ystäväni pienellä kuubalais henkisellä lahjalla, koska hän oli järjestänyt meille kuubalaista iltaa. Ja mikäs olisikaan kuubalaisempaa kuin sikarit ja rommikola. ;) Kiireen keskellä otin helpomman tien ja nappasin kaupasta vohvelisuklaatikkuja, vaikka suunnitelmissa oli aluksi itse tehdä sikarit. Sikarirasian askartelin kisun ruokalaatikosta, lahjapaperista ja tapetista nappasin kuvan sikarilaatikon pohjalle. Päälle vielä premium cigars lappu ja lopuksi päällystin laatikon sellofaanilla. Lisäksi liitin lahjaan pullon Coca-colaa ja kuubalaista rommia.

Ystäväni oli siis järjestänyt meille illan kuubalaisen musiikin pyörteissä. Odotimme iltaa kuin kuuta nousevaa, koska me kumpikin rakastamme latinalaisia rytmejä. Olimme suunnitelleet ja fiilistelleet iltaa jo viikkoja, ja ystäväni tuoreena äitinä tehnyt kaikki ennakkovalmistelut, jotta isä ja vauva voisivat jäädä hyvillä mieli myös viettämään omaa laatuaikaansa. Olimme laittautuneet, fiilistelleet bändiä ja niin innoissamme illasta, kunnes saimme ystävältämme viestin, että keikka olikin mahdollisesti PERUTTU!!  Pikainen googlettaminen antoi varmistuksen, että Kuubalainen bändi ei ollut voinut lentää suomeen ja keikka oli peruttu. Mikä pettymys!!!

Iltaa vietettiin lyhyemmällä kaavalla syöden nepalilaista ja yhdet Kuubalaiset drinkit maistellen. ;D Mutta vaikkei kaikki mennyt suunnitelmien mukaan, niin rakkaan ystävän kanssa vietetty laatuaika on aina parhautta ja juhlaa arjen keskellä. 


Kaunista torstaita!!! 

♥ Jenni

20 kommenttia:

  1. Vähänkös hauska idea tuollaiset sikarit ja rommikola! Kurjaa, että keikka oli peruttu, mutta olet kyllä niiiiin oikeassa siinä, että minkälainen vaan laatuaika ystävän kanssa on joka tapauksessa huippua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäähän aina rommia ja sikareita olla! ;D Ja näinpä, laatuaika parasta aikaa. Nyt vaan uusien keikkojan odotteluun! :)

      Poista
  2. Idea ♡ loistava juttu jälleen jenni :-)♡ mistä ihanasta ammennat näitä mahtavia ideoita? :-) loistavaa :-):-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana sinä ❤ Paljon ideoita tulee työn ja koulutuksen kautta, mutta parhaat aina arjen lennosta! ;D

      Poista
  3. Voi kuinka ihanat!! <3 Sinulla näitä ideoita riittää! :) Mukavaa torstai-iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyttöjen tyyliin ;D Ihanaista iltaa sinullekin ❤

      Poista
  4. Anonyymi6/3/14

    Mie romahan kun taas on niin kivoja juttuja sulla! ;) Ihana tuo laatikkokin :D Juuri tuollaisilla pienillä yksityiskohdilla saa paljon iloa <3
    -Janskubansku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D :D Ai että mä naureskelin vielä illallakin sitä sun lapsen näyttelemää ymmi juttua!! Ihan huippu!! :D Juu pienet jutut tuo arjen piristyksen ❤ Love u ❤

      Poista
    2. Anonyymi7/3/14

      Kyllä se tuo lisää iloa ja jaksamista (työhönkin), kun huumoria on elämässä :D Niin kuin eilen maitohyllyllä... ohi meni! :D:D:D:D:D:D:D:D

      Poista
    3. Ai kauhee se oli paha!!!! :D:D:D:D Ja pikkasen tuli meidän räjähdykselle katseitakin! :D Hahah!! :D Mut kun ohi meni! ;D

      Poista
  5. Kiitos rakas ihanasta illasta vaikkakin lattarirytmien osalta meni kaikki pipariks :( Onneks shoppailu, ruoka ja yhteinen aika korvas jo paljon ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin shoppailu korvasi kaiken!!! ❤ haha ;D Oli kyllä ihana päivä kiitos sun ja murujen ❤ Ja seuraavalle lattarikeikalle taas kiljuen!!!! ;D

      Poista
  6. Aivan upea idea taas ja varmasti mieluinen yllätys saajalleen! :) Harmi, että illan ohjelma peruuntui, mutta ihan kuten sanoit, pääasia, että saa viettää aikaa ystävän kanssa. :)

    Mukavaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suklaa on saajalleen aina mieluinen ;D Ja kyllä, ystävät ovat parhautta ❤ Ihanaista viikonloppua sinullekin! ❤

      Poista
  7. Hauska tuo sikariboxk! Meillä poitsun herkkua on just nuo keksit :) muutama niiden pakkauspurkki onkin tullut säästettyä josko niistä tuunailis jotain :)

    Oikein hyvää naistenpäivää!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Nuo on kyllä ihan huikean hyviä, ja muistan kun lapsena niitä tuotiin ulkomailta asti :) Juu itsekin laitoin purnukan säästöön, saa odotella inspistä :) Ihanaista naistenpäivää sinullekin! ♥

      Poista
  8. Onpa hauska idea!!! sinä se aina keksit kaikkea <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Pikku yllärit on aina ihania pohdittavia :)

      Poista

Viestisi ilahduttaa minua ❤