Vietin viime viikonlopun Tampereen sykkeessä, lapsuuden ystäväni Lauran kanssa. Yhteistä taipaletta on takana 24 vuotta - paljon iloja, suruja ja matkoja! ;D Hiljaiseksi ja erityisen kiitolliseksi vetää ajatus, että tämän ihanan ihmisen kanssa olen saanut jakaa elämässäni niin paljon. Ensimmäisen kerran tapasimme vuonna -89 kun Laura opetteli ajelemaan 3 pyöräisellä leikkipuistossa. Vuoden vanhempana hurruutin itse jo kaksipyöräisellä. (Olin varmasti totaalisen cool! ;D;D) Sovimme leikkitreffit ja siitä alkoi rakkaustarinamme. Elämään on mahtunut niin paljon, eikä ilman suukopuakaan olla selvitty, mutta on ihanaa ja turvallista ajatella, että hän pysyy elämässäni AINA ja ikuisesti. Hän on enemmän kuin ystävä, hän on sisko, mutta ennen kaikkea hän on GOLDEN GIRL 

Viime elokuussa kolmekymppisilläni sain Lauralta lahjaksi lahjakortteja: valitsemasi ravintolaillallinen, valitsemasi aktiviteetti ja hotellilahjakortti. Olin ihan hämilläni, häkeltynyt mutta iloinen - saamme yhteistä aikaa! ♥ Koskaan en ole saanut tällaista lahjaa, keneltäkään. Enkä puhu pelkästään rahallisessa mielessä, vaan siitä kuinka paljon ajatusta ja vaivaa ystäväni oli nähnyt. Aloimme suunnitella päivää hieman syntymäpäivien jälkeen ja siitä muodostui tällainen: Laura varasi Sokoshotelli Villasta meille huoneen (joka oli oikein romanttisesti parisängyllä ;) pääsimme herkuttelemaan The Grill ravintolaan mahan täydeltä, piipahdimme väli drinksuilla ja sen jälkeen tanssahdimme Jenni Vartiaisen keikalla. Ja mitä sen jälkeen..no tietenkin menimme nukkumaan! :D Tässä jos jossain on aika tehnyt tepposta, ennen olisi niin syöksytty bilettämään, mutta ei enää. Puoli yhden aikaan hotellinsänky kuulosti paljon houkuttelevammalta vaihtoehdolta.

Kiitokseksi ihanasta viikonlopusta tein Lauralle oman pienen yllärin. Golden girl boxin, jossa kaikki oli tietysti kultaista.

Kultaboxissa:
- Golden girl - kiitoskortti
- Kultaskumppaa (lahja 30vuotispäivänä kuten:)
- Kultaiset pelikortit
- Itse tuunatut glitterilasit
- Naposteltavaa
- Servetit
- Cocktailtikut
- Koristuksina kultaista liinaa, lasinaluset ja kakkualustoja

Glitterilasit
- kertakäyttö skumppalaseja
- kaksipuoleista teippiä
- glitteriä

Teippaa kaksi vinoa viivaa teipillä laseihin, ripottele päälle glitteriä. Valmis! :)


Aivan huikean suuret kiitokset rakkaalle Lauralle viikonlopusta ♥ Nämä on niitä hetkiä kun kiitollisuudelle ja ilolle vaan ei ole tarpeeksi suuria sanoja. Olet rakas 

Ja sydämellisesti tervetuloa Melina juhlavieraaksi!! :)

Aivan ihanaa tiistaita kaikille 



32 kommenttia:

  1. Nämä sinun yllätykset ovat ykkös luokkaa ♡ aivan huikean ihana yllätys molemmin puolin :-) niin taitavaa ja ihanat :-)

    Ystävyys on kultaa ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakkaus on niin tärkeintä ♥ Näin huikeelle viikonlopulle oli tehtävä edes pieni vastaveto :) Ja kiitos, olet aina niin ihana! ♥

      Poista
  2. Oi ettien että, teidän ystäväreissu kuulostaa aivan täydelliseltä!!! Ja tuo Golden Girl boxi on ihana! Ihan mahtavaa, että jaksat yllättää rakkaimpiasi♥ Tärkeitä juttuja nuo tuollaiset♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä aivan ihana viikonloppuloma ♥ Mä niin rakastan touhuta yllätyksiä ja rakkaiden kanssa jaettuna ne on parhautta ♥

      Poista
  3. Juhlavaa ja kaunista! On hienoa, kun elämässä on ihmisiä, jotka tuntevat pitkältä ajalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! :) Ja kun ikää tulee lisää niin vielä enemmän arvostaa sitä yhdessä kuljettua matkaa ♥

      Poista
  4. Ihan mahtavat yllätykset molemmilla! Ja kylläpä olit jaksanut nähdä vaivaa, mutta mitäpä sitä ei hyvän ystävän vuoksi tekisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä viikonloppu tuo vielä hymyn pitkään suupielille :) Ja juurikin niin, rakkaiden eteen tekee aina kaikkensa, ja joskus pienikin muistaminen on suurta ♥ :)

      Poista
  5. Ihan mahtava yllätys molemmin puolin! Ja olipas hyvä tuunaus noi lasit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Lauran järkkäily oli kyllä huikeutta :) Hieman jännitti tuo lasien kartiomuoto, ennen on tullut teippailtua vaan suorareunasia näin. Helposti ilme muuttuu :)

      Poista
  6. Kiitos itsellesi <3

    VastaaPoista
  7. Aivan ihanaa! Mitä ihanaa hemmottelua! Tähän tulee nyt liikaa ylisanoja, jos jatkan vielä... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna tulla vaan!!! :D ♥ Aivan ihana lahja saada yhteistä aikaa ♥ Ja kyllä nyt on mua hemmoteltu enemmän kuin ylitse! :)

      Poista
  8. Aivan ihana ystävä sinulla! Tuollaiset ystävät ivat harvassa - tosi ystävys on todellakin lahja elämässä! <3 <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi ystävyys on niin äärettömän arvokasta ♥ Onnea on ihanat rakkaat ♥

      Poista
  9. Anonyymi27/11/13

    Kuulostaa niin ihanalta ja ystävät ovat parhautta!! Musta parhaaseen suhteeseen mahtuu myötä- ja vastoinkäymisiä. Siinähän se suhde vain syventyy <3 <3 !

    Sä olet kyllä niin ihana noiden sun boxien ja keksintöjen kanssa <3 <3!

    Miss you!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin!! Meillä tosin takana on vain lapsuuden pikku nahinoita, mutta silloin aikanaan ne todellakin ovat vahventaneet ystävyyttä. Rakkaudessa tärkeintä on antaa sen rakkauden näkyä. ♥ Ikävä täälläkin!! ♥

      Poista
  10. Oi, ihana ystävä sinulla! <3 Ja upean kiitoksen järjestit itsekin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, hän on ihan huippu ♥ Kiitos :)

      Poista
  11. Mun blogissa on sulle tunnustus!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihana! :) Minäpä tulen heti kurkkaamaan! :)

      Poista
  12. Apua mikä blogi!! Sitä inspiraation määrää minkä sain selattuani kaikki postaukset blogin alkuun asti! :D Ihan mahtavia juhlateemoja, herkkuja ja upeita toteutuksia & koristuksia!
    Itse rakastan kanssa teemajuhlia, on vietelty mm. Amerikka- ja Havaiji -pippalot ja ens kesänä uuden uima-altaan kunniaks ohjelmassa on Meksiko-bileet! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi mitä teemabileitä teillä on ollut!!! Mäkin niin haluisin päästä Hawaiji teemaileen, Meksiko tottakai ja ehdottomasti myös se Amerikka teema ois ihana! :D Eli kaikki!! :D Ja kiitos sun kommentti on aivan ihana, mun hymy ylettyy korviin asti!! :) Kiitos ihana ♥

      Poista
  13. Aivan mieletön oli Lauran lahja ja sä oot vaan niin huippu! <3

    Ihanaa että teidän ystävyys on säilynyt ja jatkunut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laura veti niin maton alta!!! ♥ Mut ihanaa on päästä ens kesänä järkkäileen kivaa takaisin ;) ♥ Niin on, tää matka on kyllä itsessään jo lahja ♥

      Poista
  14. Mikään ei korvaa niitä lapsuudenystäviä, jotka tuntevat sinut läpikotaisin kuin vanhat tutut lapaset :-) Kun ilman sanojakin tietää mitä toinen ajattelee ja kun melkein kaikki lapsuuden- ja nuoruudenmuistot on samoja jaettuja muistoja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana sinä!! ♥ Ja niin totta, on kyllä ihan parasta että toinen tietää elämästä ihan jokaisen kolkan ja ymmärtää juttuja kymmenien vuosien takaa. Helmiä ♥ Ihanaa viikkoa!! :)

      Poista
  15. Voi mikä upea päivä ja ihana lahja <3
    Meilläkin on bestikseni kanssa takana melkein 30v ystävyyttä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nyt on kommentit tehneet tepposia..joskus tää bittimaailman ihmetyttää!! Päivä oli kyllä aivan ihana ja ei parempaa lahjaa olisi voinut saada, varsinkaan tässä iässä, yhteinen aika kun on liikaa kortilla nykyään ❤ Ihana teilläkin pitkä taival jo takana :) Mitä enemmän ikää tulee niin sitä suuremmin vaan arvostaa sitä yhteistä matkaa, se on arvokas ❤

      Poista

Viestisi ilahduttaa minua ❤