Viikonloppuna juhlimme appiukon syntymäpäiviä, jotka olivat täynnä lämmintä tunnelmaa ja hersyvää naurua. Sain ideoida juhliin koristukset, ja tästä vastuualueesta olin vallan tohkeissani (ja että puheosuudet menivät muualle! ;) Vaikkakin appiukkoni on mitä ihanin, oli paineet silti korkealla, koska juhlat olivat hänelle odotetut ja tärkeät. Toiveina appiukolla oli saada juhliin ruskaa, tunnelmaa ja nimilaput. Juhlia ideoitiin pitkin kesää ja kutsukortit sinkoilivat postin matkaan jo aikoja sitten.


Koristukset
- Nimilaput : vastakerättyjä vaahteranlehtiä laminoituna
- Pöytäkukat: havut, puut ja kävyt kerätty ennalta, kukat tilattu kukkakaupasta / go with the flow - toteutus paikan päällä
- Päivänsankarin mietelause : tulostettu

Nimilappuja pohdin pitkään ja ideat sen suhteen vaihtelivat paljon. Ensiksi ajattelin että olisi hienoa saada tuoreet vaahteranlehdet kattaukseen nimilapuiksi. Appi vaan kun on elintarvikealan ihmisiä, niin mietin kuinka tuoda nämä ihanat lehdet hieman steriilimmin mukaan. ;) Töistä tuttuna oli laminointi ja kerran nappasin syksyn ensilehtiä kokeiluun ja ihastuin. Vallan helppoa ja kaunista! Tällä tavalla aion kokeilla kyllä niin paljon vielä ideoita ja ostoon lähtee oma laminointikone. Mikä keksintö!! :) Aika näyttää kuinka nuo koristeet muuttuvat, mutta näin ne toimivat ainakin kauniisti.


Kukat: Kaisankukka
Paikka: Hämeen Linnan ravintolat
Kakut: Sokerileipuri Suominen
Kutsukortit: Ifolor

Toivotaan meille oikein aurinkoista uutta viikkoa!! 


10 kommenttia:

  1. Upea kattaus ja syksyn värit kauniisti esillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! :) Tuonne hämärtävään tunnelmaa nuo kirkkaat värit istui kauniisti. :)

      Poista
  2. Voi ei kuinka ihania vinkkejä juhliin! :) Teki mieli heti rynnätä ulos etsimään vaahteranlehtiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) Juu näihin hurahtaa täysin, kannattaa kokeilla! :)

      Poista
  3. Ihana blogi! Ihanat juhlat ja upeat koristelut! <3

    VastaaPoista
  4. Anonyymi16/9/13

    Näistä huokuu ammattimaisuus! Ihan ovat erilaisia vaahteranlehtiaskarteluja, joita itse päiväkodissa joskus pakosta hommailin. Ekologista, etten sanois :) t. Mirtzuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Ihana rakas!!! ♥ Muovitettua ekologisuutta, toivottavasti ainakin pitkäikäisiä!! :)

      Poista
  5. Aivan mielettömät puitteet ja upeat kattaukset & koristeet. Kaikesta päätellen erittäin onnistuneet juhlat :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Juhlat oli onnistuneet ja ihana päästä osalliseksi ideoimisessa! Ja tuo paikka on niiiiiin kaunis!! :) Seinien tuikut eivät päässeet oikeuksiin kuvissa, ne loi niin suuren tunnelman. :)

      Poista

Viestisi ilahduttaa minua ❤